Yksi tavoitteistamme on edistää kristillisten seurakuntien ymmärrystä juutalaisten merkityksestä Jumalan ikuisissa suunnitelmissa.

Että alija on pyhä asia ja raamatullisen profetian täyttymys.

A) Alija, eli juutalaisten paluu Luvattuun maahan, josta heidät on karkotettu, on luultavasti vuosisatamme suurin ihme.

Se tosiasia, että profeetat ennustivat sen jo tuhansia vuosia sitten, on vielä hämmästyttävämpää. Hesekiel kirjoittaa: “Minä otan teidät pois kansojen seasta ja kokoan teidät kaikista maista. Minä tuon teidät omaan maahanne.” (Hes.36:24 RK).

Profetia toteutui alustavasti, kun juutalaiset palasivat Babylonian pakkosiirtolaisuudesta, ja vielä kattavammin se toteutui toukokuun 14. päivä 1948, kun Israelin nykyinen valtio perustettiin.

Jesaja kysyy: “Syntyykö maa yhden päivän kivulla, tai synnytetäänkö kansa yhdellä kertaa?” (Jes.66:8 RK) Kuitenkin näin on tapahtunut nykyaikana.

Että kristityt on kutsuttu siunaamaan ja auttamaan juutalaisia.

Jesaja kertoo meille, että pakanat kutsuttaisiin avustamaan suuressa palaamisessa: “Näin sanoo Herra, Herra : Katso, minä nostan käteni kansakuntien puoleen, kohotan lippuni kansoja kohti. He tuovat sinun poikasi sylissään ja kantavat tyttäriäsi olallaan.” (Jes.49:22 RK)

Apostoli Paavali ilmaisee myös, että pakanat ovat velassa juutalaisille. Hän kirjoittaa: “Tämän ne ovat nähneet hyväksi ja ovatkin sen heille velkaa. Jos kerran pakanat ovat tulleet osallisiksi heidän hengellisistä aarteistaan, niin he puolestaan ovat velvollisia auttamaan näitä aineellisella hyvällä.” (Room.15:27 RK)

Jos kristityt on valtuutettu palvelemaan kaikkia kansoja, heidän tulisi varmasti huolehtia myös juutalaisista.

Miksi Israelin ennalleen palauttaminen on tärkeää Jumalalle.

Jumalalle on sydämen asia palauttaa juutalainen kansa ennalleen. Olennainen ja keskeinen osa tätä prosessia on asuttaa heidät omaan maahansa, joka on heille luvattu.

Hesekiel kertoo, että vaikka juutalaisten palauttaminen maahansa on Jumalalle sydämen asia, Hän ei kuitenkaan tee sitä heidän takiaan vaan palauttaakseen oman nimensä pyhyyden.

Therefore, say to the house of Israel, “Thus says the Lord God, “It is not for your sake, O house of Israel, that I am about to act, but for My holy name…” (Ezekiel 36:22)

Jumala on luvannut tuoda Israelin takaisin eikä Hän anna kutsua itseään lupausten rikkojaksi.

Profeetta Jeremia ilmaisee Jumalan rakkautta kansaansa kohtaan näin:

 

“Ikuisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut,
Sen tähden olen vetänyt sinua puoleeni armosta.
Minä rakennan sinut jälleen, sinä tulet rakennetuksi, neitsyt Israel.
Sinä koristelet jälleen rumpusi
Ja lähdet karkeloon iloitsevien kanssa.
Sinä istutat jälleen viinitarhoja Samarian vuorille;
Istuttajat saavat myös korjata hedelmät.
Tulee päivä, jolloin vartijat huutavat Efraimin vuorella:
’Nouskaa, lähtekäämme Siioniin
Herran, meidän Jumalamme, luo’.”
Jer.31:3-6 RK

Korvausteologia on virheellistä

Ikävä kyllä kaikki kristityt eivät usko, että Israelilla on merkitystä. Jotkut kannattavat teoriaa, jota kutsutaan korvausteologiaksi, joka väittää, että Jumala on korvannut juutalaiset kristityillä toteuttaakseen suunnitelmansa maan päällä.

Joka tapauksessa apostoli Paavali julistaa sen olevan väärin, kun juutalaisista puhuessaan sanoo: “Ei Jumala ole hylännyt kansaansa” Room.11:2 RK.