Perustuksena Rukous

Alusta saakka Ebenezer Operation Exodus on ollut esirukousorganisaatio, jolla on profeetallinen tehtävä.

Rautaesiripun ihmeellisen murtumisen jälkeen Herra johti meitä rukoilemaan entisen Neuvostoliiton alueen juutalaisten puolesta ja auttamaan heitä pääsemään laivoilla kotiin Israeliin vuosien 1991-2000 aikana. Sen jälkeen ymmärsimme, että Hänen sydämellään oli laajentaa alijatyötä niin, että juutalaiset palaisivat kaikkialta maailmasta Israeliin (hepreaksi aliyah). Se onnistuisi vain rukouksen ja esirukouksen avulla.

“Sinun muureillesi, Jerusalem, minä olen asettanut vartijat. Älkööt he vaietko hetkeksikään, ei päivällä eikä yöllä. Te, jotka muistutatte Herraa, älkää suoko itsellenne lepoa. Älkää suoko hänelle lepoa, ennen kuin hän on lujittanut Jerusalemin, tehnyt sen ylistyslauluksi maassa.”

Jes.62:6-7 RK

Esirukous on samaistuvaa rukousta.

Se yhdistyy rukouksen kautta niihin asioihin tai henkilöihin, joiden puolesta rukoillaan. Se vastaa Pyhän Hengen johdatukseen ja samaistuu Jumalan sydämeen ja Hänen suunnitelmiinsa. Itse asiassa Raamattu sanoo, että Jeesuksen tämänhetkinen tehtävä on esirukous; “Kristus Jeesus on kuollut, onpa hänet vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme.” (Room.8:34 RK).

Myös Daniel oli esirukoilija. Hän ymmärsi Jeremian profetiasta, että 70 vuoden pakkosiirtolaisuus Babyloniassa tulisi pian loppumaan. Niinpä hän samaistui Israelin kansaan ja vetosi rukouksessa heidän vapautumisensa ja ennalleen palauttamisensa puolesta (Dan.9:1-3). Daniel ymmärsi Jumalan sydämen ajatukset, mutta tiesi, että tarvittiin rukousta, jotta profetia voisi täyttyä. Jeesus vahvisti tämän, kun Hän opetti, että päämäärämme tulee olla rukoilla Jumalan tahdon tapahtumista, jotta Hän saisi kunnian (Matt.6:9-10).

Tri Kingsley Priddy Walesin Raamattuopistosta oli Gustavin rakas ystävä ja Ebenezer Operation Exoduksen rukoustuki monien vuosien ajan. Lähettämässään ainutlaatuisessa kirjeessä hän kirjoittaa kutsustamme rukoilla juutalaisten Israeliin palaamisen puolesta:

“Pyhä Henki käyttää ‘Operaatio Exodusta’ saadakseen aikaan esirukoustilanteen maailmanlaajuisen juutalaisten paluumuuton puolesta. Vaikka se on selkeästi ennalta kerrottu Raamatussa ja siten tulee varmasti täyttymään, se ei kuitenkaan tapahdu automaattisesti. Jumala kertoi ennalta Jeremian kautta, että juutalaiset palaisivat Babylonista 70 vuoden kuluttua, mutta ajan koittaessa tarvittiin Danielin esirukousta, jotta näin tapahtui.”

Tri Kingsley Priddy

Näin Herra on kutsunut meitä toimimaan - seisomaan Israelia ja juutalaisia koskevissa Jumalan Sanan lupauksissa ja rukoilemaan niiden täyttymistä. Sen tähden pyrimme pysymään Pyhän Hengen johdattamassa, antaumuksellisessa rukouksessa ja alijalle omistautuneessa esirukouksessa.

 

Avainjakeita Raamatussa

01

Jes.62:10 RK

“Menkää, menkää porteista, tasoittakaa kansalle tie. Tehkää, tehkää valtatie, raivatkaa kivet pois, kohottakaa lippu kansoille.”

02

Jes.62:6-7 RK

“Sinun muureillesi, Jerusalem, minä olen asettanut vartijat. Älkööt he vaietko hetkeksikään, ei päivällä eikä yöllä. Te, jotka muistutatte Herraa, älkää suoko itsellenne lepoa. Älkää suoko hänelle lepoa, ennen kuin hän on lujittanut Jerusalemin, tehnyt sen ylistyslauluksi maassa.”

03

Jer.32:41 RK

“Silloin minä iloitsen heistä ja teen heille hyvää. Minä totisesti istutan heidät tähän maahan koko sydämestäni ja koko sielustani.”

Suuntaviivoja tehokkaaseen rukousaikaan:

Ps.24:3-5

Ennen kuin tulemme yhteen, meidän pitäisi tutkia itseämme nähdäksemme, onko jotain, mitä pitäisi korjata tai oikaista Jumalan tai jonkun toisen ihmisen kanssa.

Ps.100:4

Aloitamme ylistyksellä ja jatkamme palvonnalla.

Matt.6:33 & 1.Piet.5:6-7

Jätämme henkilökohtaiset tavoitteemme sivuun palvellaksemme Herraa esirukouksessa.

Kol.1:9 & Room.8:14

Varaamme aikaa Herran kuuntelemiselle; etsimme Pyhän Hengen johdatusta siihen, miten rukoilla.

1.Piet.5:5

Meillä on tunnustettu johtaja, joka on herkkä Pyhän Hengen johdatukselle ja jonka johtajuuteen antaudumme.

Fil.2:9-11

Me julistamme yhdessä Jeesuksen herruutta rukousaikamme yli.

1.Kor.14:1

Olemme herkkiä Herran johdatukselle, mutta myös rohkeita rukoilemaan, profetoimaan ja todistamaan Pyhän Hengen johdatuksessa.

Matt.18:18-20

Rukouksemme on tehokasta, kun meillä on keskinäinen yhteys.

Liity Ebenezerin rukoustoimintaan

Jos haluat liittyä rukoustoimintaamme ja tulla rukouskumppaniksi, ota yhteyttä meihin.